Ratsastaja Lotta

Olipa kerran pieni tyttö nimeltä Lotta, joka rakasti hevosia enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tallilla asuivat komeat hevoset Pyry, Kajo ja Touho sekä iloinen pieni poni Mauri. Jokainen niistä oli Lotan mielestä erityinen omalla tavallaan.

Eräänä aurinkoisena iltana Lotta päätti lähteä ratsastusretkelle juuri Touhon kanssa. Touho oli rauhallinen ja utelias hevonen. Se kulki mielellään metsäpolkuja pitkin ja pysähtyi välillä nuuhkimaan kukkia tai kuuntelemaan lintujen laulua.

"Lähdetäänkö tutkimusmatkalle?" Lotta kuiskasi silittäessään Touhon kaulaa.

Touho hörähti hiljaa, aivan kuin olisi vastannut: "Tietenkin."

He lähtivät kulkemaan tuttua metsäreittiä pitkin. Aurinko siivilöityi puiden lehtien läpi, ja lämmin tuuli heilutti saniaisia polun reunalla.

Yhtäkkiä Touho pysähtyi.

Se nosti korvansa pystyyn ja jäi kuuntelemaan.

"Mikä siellä on?" Lotta ihmetteli.

Pensaikosta kuului pieni rapina.

Hetken päästä sieltä tassutteli esiin siilinpoikanen. Se pyöri ympyrää ja piipitti hiljaa. Se näytti hieman eksyneeltä.

Lotta laskeutui varovasti Touhon selästä ja kyykistyi katsomaan.

"Ei hätää, pikkuinen. Me autamme sinua."

Samaan aikaan Touho nuuhkaisi siiliä niin varovasti, että tämä rohkaistui hieman. Se ei enää käpertynyt kerälle, vaan alkoi tassutella hitaasti eteenpäin.

Lotta huomasi metrin päässä heinikon seassa toisen, paljon isomman siilin.

"Katso, Touho! Tuolla taitaa olla sen äiti."

Ikään kuin siilinpoikanen olisi tunnistanut tutun tuoksun, se kipitti iloisesti heinikkoon. Hetken päästä molemmat siilit katosivat yhdessä metsän suojiin.

Lotta hymyili.

"Onneksi pysähdyit, Touho. Minä en olisi huomannut sitä ilman sinua."

Touho heilautti häntäänsä tyytyväisenä.

Kotimatka jatkui rauhallisesti. Metsä tuntui nyt vieläkin kauniimmalta. Oravat loikkivat oksilla, perhoset tanssivat niityllä, ja kauempana tikka naputti puunrunkoa.

Kun he saapuivat takaisin tallille, Pyry kurkisti karsinastaan uteliaana.

"No, mitä te näitte?" sen ilme tuntui kysyvän.

Kajo hörähti vieressä kuin olisi halunnut kuulla jokaisen yksityiskohdan.

Ja pieni Mauri ravasi portille vastaan niin innokkaana, että sen harja heilui iloisesti.

Lotta silitti jokaista hevosta vuorollaan.

"Tänään Touho oli oikea metsän sankari", hän kertoi. "Se huomasi pienen siilin ja auttoi sitä löytämään takaisin äitinsä luo."

Hevoset hörähtivät kaikki yhdessä, aivan kuin ne olisivat olleet ylpeitä ystävästään.

Illan viimeiset auringonsäteet värjäsivät taivaan vaaleanpunaiseksi. Lotta halasi Touhoa vielä kerran kaulan ympäriltä.

"Kiitos tästä retkestä. Ensi kerralla voidaan ottaa mukaan vaikka Pyry, Kajo tai Maurikin."

Touho puhalsi lämpimän henkäyksen Lotan poskelle.

Se oli hevosen tapa sanoa:

"Minäkin odotan jo seuraavaa seikkailua."

Ja niin talli hiljeni yöksi. Hevoset söivät iltaheinänsä rauhassa, Mauri haukotteli makeasti, ja Lotta lähti kotiin sydän täynnä iloa, sillä hän tiesi, että parhaat seikkailut syntyvät silloin, kun ystävät pitävät toisistaan huolta.

Sen pituinen se.